YRITYS VIROON


Yritys Viroon on ensimmäinen askel kansainvälistymisen tiellä. Yrityksen perustaminen ja rekisteröinti Viroon sekä valmisyrityksen ostaminen Virosta on nykyään hyvin yksinkertaista ja nopeaa, etenkin jos sinulla on e-kansalaisuus tai Viron ID-kortti. Muille uuden yrityksen perustaminen on hivenen työläämpää ja siksi Viroon onkin syntynyt valmisyrityksiä myyviä asianajo- ja konsultointitoimistoja, joiden avulla yhtiö Viroon onnistuu jouhevasti. Haluamme erottua muista alalla toimivista yrityksistä tarjoamalla mahdollisimman kattavia ja henkilökohtaisia palveluita ja konsultointia yrityksen perustamista Viroon suunnitteleville henkilöille. Esimerkkinä tästä ovat Ryynänen Consulting OÜ:n tuottamat Basic -valmisyhtiöt, joiden avulla voit aloittaa liiketoimintasi jo tänään ja antaa yhtiöstäsi ammattimaisen kuvan. Meidän avulla onnistuu myös holding-yhtiön perustaminen Viroon.Yhtiö Viroon
Katso tästä lista valmisyhtiöistä, jotka ovat heti tarjolla. Yritys Viroon onnistuu kauttamme vaivattomasti – joko tulemalla paikan päälle tai kotisohvaltasi!

Yrityspaketit:

Pystyt nyt uutuutena ostamaan yrityksen Virosta omalta kotisohvaltasi! Tarvitset siihen suomalaisen henkilökortin, henkilökortin PIN-koodit ja lukulaitteen. Sinun tulee myöskin asentaa tietokoneellesi henkilökortin lukuohjelma ja sen laajeennus. Molemmat ohjelmat löytyvät osoitteesta www.id.ee.

Paketti sisältää:

  • Yrittäjän henkilökohtainen neuvonta suomalaisen konsultin kanssa (2h)
  • Tarvittavien ohjelmien asentamisen tietokoneellesi etänä
  • Tarvittavat asiakirjat ja muutostyöt
  • Rajavastuuyhtiön nimenmuutos
  • Tulkkaus
  • Notaaripalkkiot
  • Leimaverot
  • Pakolliset valtakirjat pankkiin
  • Pankkitilin (Swedbank) avaaminen yhdessä neuvonantajamme kanssa (pankki veloittaa PIN-laskimesta lisäksi 15 € ja tilinavaamisesta 200 €, jos sinulla ei ole Viron ID-korttia)
  • Kansainvälisen luottokortin hakeminen yhdessä neuvonantajamme kanssa
  • Kuljetukset (meno-paluu) satamasta tai lentokentältä pankkiin
  • Yrityksen omistajiksi/hallitukseen yksi henkilö (lisähenkilöt +20 €/ hlö)

Koko prosessin hoito 3-4 tuntia. Huom: pankkitilin avaaminen edellyttää Viroon tulemista..

Lisämaksusta:

  • Osoitepalvelu yritykselle alk. 16,66 €/kk
  • Pankkitilin avaaminen muihin pankkeihin konsultin avustuksella (SEB, Nordea tai Danske Bank): 85 €/pankkitili

Tällä hetkellä tarjolla olevat E-palveluna myytävät yritykset löytyvät TÄSTÄ.

Paketti sisältää:

  • Yrittäjän henkilökohtainen neuvonta suomalaisen konsultin kanssa (4h)
  • Täysin uuden, vasta perustettavan yrityksen
  • Tarvittavien asiakirjojen laatiminen
  • Ennalta tarkistaminen, meneekö valittu nimi läpi kaupparekisterissä
  • Tulkkaus perustamispapereita allekirjoitettaessa
  • Notaaripalkkiot
  • Leimaverot
  • Pankkitilin (Swedbank) avaaminen yhdessä neuvonantajamme kanssa (pankki veloittaa PIN-laskimesta lisäksi 15 € ja tilinavaamisesta 200 €, jos sinulla ei ole Viron ID-korttia)
  • Kansainvälisen luottokortin hakeminen yhdessä neuvonantajamme kanssa
  • Kuljetukset (meno-paluu) satamasta tai lentokentältä notaariin ja pankkiin
  • Yrityksen omistajiksi/hallitukseen yksi henkilö (lisähenkilöt +20 €/ hlö)

Koko prosessin hoito 4 tuntia. Huom: kyseinen paketti edellyttää kaksi kertaa Tallinnassa käyntiä. Ensimmäisellä kerralla allekirjoitetaan notaarissa yrityksen perustamisasiakirjat, ja kun viiden päivän kuluessa firma on rekisteröity kaupparekisteriin, tulee yritykselle avata tili Tallinnassa. Yhtiö perustetaan ilman osakepääoman maksamista. Osakepääoma tulee maksaa esim vasta sitten, kun yrityksestä nostetaan osinkoja.

Lisämaksusta:

  • Osoitepalvelu yritykselle alk. 16,66 €/kk
  • Pankkitilin avaaminen muihin pankkeihin konsultin avustuksella (SEB, Nordea tai Danske Bank): 85€/ pankkitili

Paketti sisältää:

  • Yrittäjän henkilökohtainen neuvonta suomalaisen konsultin kanssa (4h)
  • Tarvittavat asiakirjat ja muutostyöt
  • Rajavastuuyhtiön nimenmuutos
  • Tulkkaus kaupantekotilaisuudessa
  • Notaaripalkkiot
  • Leimaverot
  • Pakolliset valtakirjat pankkiin
  • Pankkitilin (Swedbank) omistajanvaihdos yhdessä neuvonantajamme kanssa (pankki veloittaa PIN-laskimesta lisäksi 15 € ja tilinavaamisesta 200 €, jos sinulla ei ole Viron ID-korttia)
  • Kansainvälisen luottokortin hakeminen yhdessä neuvonantajamme kanssa
  • Kuljetukset (meno-paluu) satamasta tai lentokentältä notaariin ja pankkiin
  • Yrityksen omistajiksi/hallitukseen yksi henkilö (lisähenkilöt +20 €/ hlö)

Koko prosessin hoito 4 tuntia. Huom: kyseisen valmisyhtiön ostaminen edellyttää vain yhden kerran Tallinnassa käymistä – samalla kertaa allekirjoitetaan osto-myyntisopimus ja saadaan pankkitili käyttöön.

Lisämaksusta:

  • Osoitepalvelu yritykselle alk. 16,66 €/kk
  • Pankkitilin avaaminen muihin pankkeihin konsultin avustuksella (SEB, Nordea tai Danske Bank): 85€/ pankkitili

Tällä hetkellä tarjolla olevat yritykset löytyvät TÄSTÄ.

______________________________________________________________________________________________________

Valmisyhtiö on helpoin ja nopein tapa perustaa yritys Viroon. Toimintavalmiit yhtiömme ovat perustettu myyntiä varten, eikä niillä ole harjoitettu aiempaa liiketoimintaa, jos toisin ei ole mainittu. Valmisyhtiö on valmiiksi rekistöröity Viron kaupparekisteriin ja toiminta voidaan aloittaa heti.

Kaikki tarjoamamme valmisyhtiöt ovat yhtiömuodoltaan rajavastuuyhtiötä, joihin on jo perustaessa maksettu vaadittava osakepääoma 2500 €, mikä on luonnollisesti nostettu ulos yrityksestä ennen sen myyntiä uudelle omistajalle.

Budjetti -yhtiö on täysin uuden yrityksen perustaminen konsulttimme avustuksella. Eli jos et halua valmisyhtiötä, vaan haluat perustaa yhtiön aivan alusta alkaen, valitse Budjetti -yhtiö. Se kylläkin edellyttää kaksi kertaa Tallinnassa käyntiä, koska perustamispäätöksen rekisteröimiseen kaupparekisterissä kuluu noin 5 päivää, ja vasta sen jälkeen voi avata tilin pankissa. Yritys Viroon voidaan perustaa ilman osakepääoman maksamista. Osakepääoma tulee maksaa esim. siinä vaiheessa, kun yhtiöstä nostetaan ensimmäisen kerran osinkoja.

Yrityksen osto ja kaupantekotilaisuus Tallinnassa

Kauppakirjat allekirjoitetaan ja vahvistetaan notaarin toimistossa Tallinnassa. Laillistettu kääntäjä tulkkaa kauppakirjat suomeksi. Notaari on käytettävissämme viikon jokaisena arkipäivänä, joten kaupantekotilaisuus voidaan järjestää parhaimmillaan jopa 24 tunnin kuluessa tilauksestasi. Kaupantekotilaisuuden jälkeen oma palveluneuvojamme pankissa huolehtii pankkimuodollisuuksista ja saatte verkkopankkitunnukset heti mukaanne. Yritys Viroon ja pankkitili saadaan auki max 10 pv aikana ja liiketoimintanne voi alkaa sen jälkeen välittömästi. Luottokortti saapuu pankkikonttoriin 5 työpäivän sisällä hakemuksesta ja se tulee noutaa henkilökohtaisesti viimeistään neljän kuukauden sisällä myöntämisestä. Jos pankkikortin noutaminen ei onnistu henkilökohtaisesti, sitten voi konsultillemme jättää valtakirjan, jonka perusteella voimme lähettää pankkikortin toivottuun osoitteeseenne.Yritys Viroon

Yritys Viroon ”etänä”

Voitte ostaa virolaisen yhtiön myös ”etänä”, ilman, että teidän täytyy tulla käymään Tallinnassa. Siihen on kaksi eri mahdollisuutta:
1. Allekirjoitamme osto-myyntisopimuksen sähköisesti. Tämä edellyttää, että teillä on voimassa oleva suomalainen henkilökortti ja siihen liittyvät PIN-koodit. Pankkitilin avaaminen kuitenkin edellyttää, että tulette itse Viroon.
2. Lähetätte meille valtakirjan, joka on vahvistettu maistraatissa Suomessa. Valtakirjan perusteella teemme kaupat puolestanne. Pankkitilin avaaminen kuitenkin edellyttää, että tulette itse Viroon..

Yritys Viroon – Valmisyhtiöt

Valmisyhtiön ostaminen Virosta on huomattavasti turvallisempaa kuin esimerkiksi Suomesta, koska Virossa julkinen notaari vahvistaa aina ennen omistajan vaihdosta ettei yhtiöllä ole harjoitettu mitään aikaisempaa liiketoimintaa. Me nopeutamme asiakkaidemme prosessia rekisteröimällä jatkuvasti uusia yhtiöitä, jotka ovat yleensä vain nimenvaihtoa vailla valmiita uuden yrittäjän käytettäväksi.

Viron yleisin yhtiömuoto pienten ja keskisuurten yritysten keskuudessa on Suomessa tuntematon rajavastuuyhtiö eli OÜ. Suuremmille yrityksille tarjoamme myös virolaisen osakeyhtiön AS:n perustamispalvelua.

Valmisyhtiöllä voit aloittaa liiketoiminnan heti

Valmisyhtiö on helpoin ja nopein tapa perustaa yritys Viroon. Toimintavalmiit yhtiömme ovat perustettu myyntiä varten, eikä niillä ole harjoitettu aiempaa liiketoimintaa. Ne ovat rekistöröity valmiiksi Viron kaupparekisteriin ja yhtiön uudet omistajat voivat aloittaa toiminnan nopealla aikataululla.

Kaikki tarjoamamme valmisyhtiöt ovat yhtiömuodoltaan rajavastuuyhtiötä, joihin on jo perustettaessa maksettu vaadittava osakepääoma 2500 €, mikä on luonnollisesti nostettu ulos yrityksestä ennen sen myyntiä uudelle omistajalle.

Pankkitilin avaaminen virolaiselle yritykselle

Virolaiset pankit ovat vuosien saatossa koko ajan tiukentaneet tilinavaamiseen liittyvää politiikkaansa liittyen EU:n ja USA:n säätämiin terrorismin ja rahanpesun vastaisiin lakeihin. Pankeilla on käytössä Know your customer (KYC) -prosessi, jonka pohjalta pankki päättää, avaavatko he tilin tai ei. Usein kannattaa hakea ennakkopäätös pankista tilinavaamisen suhteen. Pankki myös veloittaa 200 € tilinavaamisesta, jos asiakkaalla ei ole Viron ID-korttia. Kun antaa pankille riittävät ja vakuuttavat lähtötiedot, tilinavaaminen yleensä onnistuu ongelmitta.

Jos sinua askarruttaa vielä jokin kysymys, liittyen esim. Viron ja/tai Suomen verotukseen, kiinteään toimipaikkaan jne., katsoisitko Usein Kysytyt Kysymykset osiotamme tai soittaisitko tai meilaisitko meille!

Yritys Viroon – RYYNÄNEN CONSULTING OÜ Puh. Fin +358 40 1890 710 Puh. Est +372 56464458 info@ryynanenconsulting.com