Yritys Viroon

Yritys Viroon on ensimmäinen askel kansainvälistymisen tiellä. Yrityksen perustaminen ja rekisteröinti Viroon sekä valmisyrityksen ostaminen Virosta on nykyään hyvin yksinkertaista ja nopeaa, etenkin jos sinulla on e-kansalaisuus tai Viron ID-kortti. Muille uuden yrityksen perustaminen on hivenen työläämpää ja siksi Viroon onkin syntynyt valmisyrityksiä myyviä asianajo- ja konsultointitoimistoja, joiden avulla yhtiö Viroon onnistuu jouhevasti.

Haluamme erottua muista alalla toimivista yrityksistä tarjoamalla mahdollisimman kattavia ja henkilökohtaisia palveluita ja konsultointia yrityksen perustamista Viroon suunnitteleville henkilöille. Esimerkkinä tästä ovat Ryynänen Consulting OÜ:n tuottamat Basic -valmisyhtiöt, joiden avulla voit aloittaa liiketoimintasi jo tänään ja antaa yhtiöstäsi ammattimaisen kuvan. Meidän avulla onnistuu myös holding-yhtiön perustaminen Viroon.

Katso tästä lista valmisyhtiöistä, jotka ovat heti tarjolla. Yritys Viroon onnistuu kauttamme vaivattomasti – joko tulemalla paikan päälle tai kotisohvaltasi!

Valmisyhtiö on helpoin ja nopein tapa perustaa yritys Viroon. Toimintavalmiit yhtiömme ovat perustettu myyntiä varten, eikä niillä ole harjoitettu aiempaa liiketoimintaa, jos toisin ei ole mainittu. Valmisyhtiö on valmiiksi rekistöröity Viron kaupparekisteriin ja toiminta voidaan aloittaa heti.

Kaikki tarjoamamme valmisyhtiöt ovat yhtiömuodoltaan rajavastuuyhtiötä, joihin on jo perustaessa maksettu vaadittava osakepääoma 2500 €, mikä on luonnollisesti nostettu ulos yrityksestä ennen sen myyntiä uudelle omistajalle.

Yhtiö E-palveluna

Pystyt ostamaan yrityksen Virosta
omalta kotisohvaltasi!
470
  • Yrittäjän henkilökohtainen neuvonta suomalaisen konsultin kanssa (2h)
  • Tarvitset Viron e-kansalaisuuskortin tai Viron henkilökortin, kortin PIN-koodit ja lukulaitteen
  • Tarvittavat asiakirjat ja muutostyöt
  • Rajavastuuyhtiön nimenmuutos
  • Tarvittavien ohjelmien asentamisen tietokoneellesi etänä
Paketista

Budjetti -yhtiö

Koko prosessin hoito 4 tuntia. Huom: kyseinen paketti edellyttää yhden kerran Tallinnassa käyntiä.
500
  • Yrittäjän henkilökohtainen neuvonta suomalaisen konsultin kanssa (4h)
  • Osakepääoma tulee maksaa esim. vasta sitten, kun yrityksestä nostetaan osinkoja
  • Tarvittavien asiakirjojen laatiminen
  • Täysin uuden, vasta perustettavan yrityksen
  • Tulkkaus perustamispapereita allekirjoitettaessa
Paketista

Basic -valmisyhtiö

Koko prosessin hoito 4 tuntia. Huom: kyseinen paketti edellyttää yhden kerran Tallinnassa käyntiä.
740
  • Yrittäjän henkilökohtainen neuvonta suomalaisen konsultin kanssa (4h)
  • Valmisyhtiöön on jo merkitty osakepääoma 2500 € maksetuksi.
  • Rajavastuuyhtiön nimenmuutos
  • Tulkkaus kaupantekotilaisuudessanimenmuutos
  • Tarvittavat asiakirjat ja muutostyöt
Paketista

Yrityksen osto ja kaupantekotilaisuus Tallinnassa

Kauppakirjat allekirjoitetaan ja vahvistetaan notaarin toimistossa Tallinnassa. Notaari tulkkaa kauppakirjat suomeksi. Notaari on käytettävissämme viikon jokaisena arkipäivänä, joten kaupantekotilaisuus voidaan järjestää parhaimmillaan jopa 24 tunnin kuluessa tilauksestasi. Kaupantekotilaisuuden jälkeen voimme avata tilin nopealla aikataululla. Yritys Viroon ja pankkitili saadaan auki max 5 pv aikana ja liiketoimintanne voi alkaa sen jälkeen välittömästi. Pankkikortti saapuu postilla 5 työpäivän sisällä tilinavaamisesta.

Yritys Viroon ”etänä”

Voit ostaa virolaisen yhtiön myös ”etänä”, ilman, että teidän täytyy tulla käymään Tallinnassa. Siihen on kaksi eri mahdollisuutta:

1. Allekirjoitamme kauppakirjan sähköisesti. Tämä edellyttää, että sinulla on voimassa oleva Viron e-kansalaisuuskortti tai Viron henkilökortti ja siihen liittyvät PIN-koodit. Pankkitilin voi avata myöskin etänä.

2. Lähetät meille valtakirjan, joka on vahvistettu maistraatissa Suomessa. Valtakirjan perusteella teemme kaupat puolestanne. Pankkitilin voi avata myöskin etänä.

Yritys Viroon – Valmisyhtiöt

Valmisyhtiön ostaminen Virosta on huomattavasti turvallisempaa kuin esimerkiksi Suomesta, koska Virossa julkinen notaari vahvistaa aina ennen omistajan vaihdosta ettei yhtiöllä ole harjoitettu mitään aikaisempaa liiketoimintaa.

Me nopeutamme asiakkaidemme prosessia rekisteröimällä jatkuvasti uusia yhtiöitä, jotka ovat yleensä vain nimenvaihtoa vailla valmiita uuden yrittäjän käytettäväksi.

Viron yleisin yhtiömuoto pienten ja keskisuurten yritysten keskuudessa on Suomessa tuntematon rajavastuuyhtiö eli OÜ. Suuremmille yrityksille tarjoamme myös virolaisen osakeyhtiön AS:n perustamispalvelua.

Valmisyhtiöllä voit aloittaa liiketoiminnan heti

Valmisyhtiö on helpoin ja nopein tapa perustaa yritys Viroon. Toimintavalmiit yhtiömme ovat perustettu myyntiä varten, eikä niillä ole harjoitettu aiempaa liiketoimintaa.

Ne ovat rekistöröity valmiiksi Viron kaupparekisteriin ja yhtiön uudet omistajat voivat aloittaa toiminnan nopealla aikataululla.

Kaikki tarjoamamme valmisyhtiöt ovat yhtiömuodoltaan rajavastuuyhtiötä, joihin on jo perustettaessa maksettu vaadittava osakepääoma 2500 €, mikä on luonnollisesti nostettu ulos yrityksestä ennen sen myyntiä uudelle omistajalle.

Pankkitilin avaaminen virolaiselle yritykselle

Virolaiset pankit ovat vuosien saatossa koko ajan tiukentaneet tilinavaamiseen liittyvää politiikkaansa liittyen EU:n ja USA:n säätämiin terrorismin ja rahanpesun vastaisiin lakeihin. Pankeilla on käytössä Know your customer (KYC) -prosessi, jonka pohjalta pankki päättää, avaavatko he tilin tai ei. Usein kannattaa hakea ennakkopäätös pankista tilinavaamisen suhteen. Kun antaa pankille riittävät ja vakuuttavat lähtötiedot (liiketoimintasuunnitelma, CV/LinkedIn, virolaisia yhteistyökumppaneita, suosituskirje suomalaisesta pankista), tilinavaaminen yleensä onnistuu. Pankit edellyttävät, että yrityksellä on liiketoimintaa Virossa tai että yrityksen omistaja asuu Virossa.

Pankki myös veloittaa 200 € tilinavaamisesta, jos asiakkaalla ei ole Viron ID-korttia. Kun antaa pankille riittävät ja vakuuttavat lähtötiedot, tilinavaaminen yleensä onnistuu ongelmitta.

Koska perinteiset pankit ovat tiukentaneet politiikkaansa, ovat ns. yritystilien tarjoajat kasvattaneet suosiotaan, koska niihin on helpompi saada pankkitili auki. Kyseessä on ei ole pankki, vaan kyseessä on maksupalvelulaitos, jolla on Finassivalvonnan lupa. Yritys kuitenkin saa pankkitilin ja pankkikortin, niin kuin perinteisestä pankista, mutta maksupalvelulaitos ei myönnä lainaa

Heräsikö kysymyksiä?

UKK

Tässä vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin. Lisää vastauksia löydät täältä.

Kyllä voi. Suomen verottaja sanoo seuraavaa: Ulkomailla toimivalle yritykselle katsotaan muodostuvan kiinteä toimipaikka Suomeen aina, jos yrityksen johto ja hallinto hoidetaan Suomessa kiinteästä liikepaikasta käsin. Yrityksen johtaminen on olennainen osa yrityksen liiketoimintaa, eikä sitä voida pitää esimerkiksi avustavana tai valmistelevana toimintana.

Jos halutaan välttää verojen maksamista Suomeen kiinteästä toimipaikasta, tulisi yrityksen omistuksesta olla 51% Suomen ulkopuolella.

Virolaisella yrityksellä voi toimia Suomessa, mutta tietyissä tapauksissa voi yritykselle muodostua kiinteä toimipaikka Suomeen. Siinä tapauksessa kiinteän toimipaikan verotus ja maksut menevät Suomen lakien mukaan ja tulee täyttää Suomen viranomaisille Y1 -lomake.

Sivuliikkeen perustaminen onnistuu. Siihen vaaditaan seuraavia asiapapereita:

    • virallinen vahvistettu kaupparekisteriote Suomen kaupparekisteristä;
    • sivuliikkeen johtajan valtuuden todistava valtakirja;
    • vahvistettu yhtiöjäjestys;
    • sivuliikeen toimiala ja yhteystiedot.

Yhtiön nimeksi tulee ”Firmasi nimi Eesti Filiaal”.

Viron yhtiömuodot ovat melkein samat kuin Suomessa:

  • Rajavastuuyhtiö (osaühing tai OÜ) – vähimmäispääoma 2500 euroa; osuuksien nimellisarvo vähintään 1 euro.
  • Osakeyhtiö (aktsiaselts tai AS) – vähimmäispääoma 25 000 euroa; osakkeiden nimellisarvo vähintään 0,10 euroa. Osakkeet on rekisteröitävä ja kirjattava Viron Arvopaperikeskuksen keskusrekisteriin.
  • Avoinyhtiö (täisühing tai TÜ).
  • Kommandiittiyhtiö (usaldusühing tai UÜ).
  • Itsenäinen elinkeinonharjoittaja (füüsilisest isikust ettevõtja tai FIE).
  • Ulkomaisen yhtiön sivuliike – tarjoaa pysyvästi tuotteita tai palveluja omalla nimellään, sivuliike ei ole oikeushenkilö. Yritys on vastuussa sivuliikkeen toiminnasta juontuvista velvoitteista.

Kyllä varmasti voit. Meidän yksi tärkeimmistä liiketoimistamme on valmisyhtiöiden myynti, ja olemme tehneet sitä pitkään. Jos emme myisi täysin puhtaita yrityksiä, maineemme olisi mennyt ja olisimme varmasti jo joutuneet sulkemaan ovemme. Myytävien yhtiöiden taustan voit itse tsekata kaupparekisteristä www.rik.ee. Myöskin notaarissa solmittavassa yrityksen osto-myyntisopimuksessa on maininta, että yhtiöllä ei ole harjoitettu mitään aikaisempaa liiketoimintaa. Mutta jos tämä ei vakuuta sinua, autamme sinua mielellämme perustamaan täysin uuden yhtiön Viroon. Kysy lisää!

Ryynänen Consulting OÜ
Tornimäe 5, 10145 Tallinn EESTI
info@ryynanenconsulting.com
Reg. nr: 11984755
KM-nr: 101607836

Tegevjuht: Ville Ryynänen
Tel: EST +372 56 46 44 58
Tel: Fin +358 40 1890 710
ville@ryynanenconsulting.com
Skype: viller155