Yhä enemmän suomalaisia yhtiöitä muuttaa Viroon, jossa alemman palkkatason lisäksi houkuttaa yrittäjiä hellivä verotus, mutta yhä useampi suomalaisyritys kehuu myös virolaisten ammattitaitoa.
Savon Sanomien mukaan vaatetehdas Masi Company kertoi viime vuoden marraskuussa siirtävänsä farkkujen raakavalmistuksen Suomen Keiteleeltä Viron Valgaan, mikä johti irtisanomisiin Suomessa. Tehtaan toimitusjohtajan Pekka Vyyryläisen mukaan siirron tärkeimpänä syynä oli työvoiman puute eli talossa yli 40 vuotta palvelleiden ompelijoiden tilalle ei löytynyt nuoria. Tätä paitsi ompelukonemekaanikkoja ei löytynyt ja katoamassa olivat myös osaavat mallimestarit, jotka työstävät suunnitelmasta kaavan. Ongelmana oli sekin, ettei Pikkukunta houkuttele työvoimaa.
Vyyryläinen haluaisi uskoa, että tulevaisuudessa kaikkia vaatteita ”ei raahata maailman ääristä”. Farkkuompelimossa tehtiin myös pientä erää kierrätysfarkkuja: suomalainen Pure Waste Textileskin joutuu kudottamaan kankaansa vielä Viroa kauempana, Kiinassa.
Myös kotimainen huonekaluteollisuus on Suomessa pitkään hiipunut, mutta syynä ei yleensä ole ollut ammattiväen puute vaan palkat. Suomen huonekalutuonti on arvoltaan nelinkertainen vientiin verrattuna. Alan teollisuutta siirtyi vuosikymmen takaperin Viroon ja muualle Baltiaan, Tšekkiin ja Puolaan. Kustannusetujen lisäksi maista on lyhyt matka Keski-Euroopan markkinoille. Teak Teknologiakeskuksen koulutussuunnittelijan Sauli Muotion mukaan maailmalla messuja kierrellessä näkee, että siellä osataan puualan työt ja suomalaiset huonekaluvalmistajat yrittävät vastata haasteeseen lisäämällä automaatiota, joka heikentää puualan ammattityön osuutta, mutta lisää robotiikan kysyntää.
Kustannuskilpailu on kovaa, ja Suomessa elinkeinoelämä rummuttaa lisää kannustimia pienille yrityksille. Virossa yritys ei maksa veroa, jos se investoi voittonsa. Malli tukee kasvuyrityksiä.
Suomessa osakeyhtiöt maksavat 20 prosentin yhteisöveroa, minkä vuoksi entistä useampi on Verohallinnon mukaan siirtänyt yrityksen toiminnan Suomesta Viroon. Yrittäjäystävällisen ilmapiirin ja matalien palkkojen Viro imee myös verosuunnittelijoita. Osa lienee veronkiertoa.
Vuonna 2012 Viron yrityksistä oli suomalaistaustaisia runsaat 27 000 eli noin 23 prosenttia. Yhtiöiden Viroon muuton virta on kasvanut vuodesta 2011 eli Viron euroon liittymisestä lähtien. Kirjo on laaja, kahdesta Virossa toimivasta tilitoimistosta kerrotaan. Mukana on it-yrityksiä, metalliteollisuutta, palveluyrityksiä ja verohyödyistä kiinnostuneita trading-yhtiöitä.
Perinteikäs untuvatakkien valmistaja Joutsen on luottanut virolaiseen osaamiseen jo pitkään. Yrityksen pääkonttori ja -tuotanto ovat Riihimäellä, mutta tehdas ja myymälä myös Virossa. Yhtiön 110 työntekijästä Suomessa on 52, Virossa 48 ja loput Venäjällä.
Virossa toimii myös venevalmistaja Finngulf: vuonna 2008 yhtiö alkoi ensin teettää runkonsa Virossa, sitten siirtyi myös viimeistely. Yhtiö ajautui muutamia vuosia sitten konkurssiin, ja oikeudet ja muotit siirtyivät virolaisomistukseen. Nyt veneet valmistetaan Järlepassa Tallinnan eteläpuolella. Finngulfin myyntipäällikön Petteri Nummelan mukaan joillakin ammattialoilla palkat ovat nousseet Virossa nopeasti, esimerkiksi puuseppä tienaa jo suomalaisittain melko hyvin. Hänestä virolaista työvoimaa saa hyvin, ja koulutustaso on käsityöammateissa kova.