Suomalaiset osaajat muuttavat Viroon töihin, sillä maassa on huutava pula etenkin teknisen alan ammattilaisista.
Yhtiö Viroon on viime vuosien aikana ollut suosittu strategia monille suomalaisille suuryrityksille. Siirto on tuonut mukanaan erikoisen, usein jopa odottamattoman ongelman – työvoimapulan. Helsingin Sanomat -lehden mukaan ongelma on levinnyt laajalle etenkin it-sektorilla. Esimerkiksi suomalainen tekniikkajätti Tieto joutuu palkkaamaan asiantuntijansa Suomesta, sillä Viron markkinat ovat kotimaahan nähden pienet. Suomalaiset yritykset, joille yhtiö Viroon oli toimintaa muilta osin helpottava ratkaisu, kilpailevat nyt samoista ammattilaisista kuin virolaisfirmat.
Halvat vuokrat houkuttelevat
Viroon muuttavalla työntekijällä on Helsingin Sanomien mukaan naapurimaassa hyvät oltavat. Palkka on noin 2 200 euroa kuukaudessa, mutta asuminen on esimerkiksi Tallinnassa huomattavasti halvempaa kuin Suomessa pääkaupunkiseudulla. Kaksion voi Tallinnassa saada jopa alle 500 eurolla kuukaudessa ja lisäksi eläminen yleensä on Suomen hintatasoa halvempaa. Osa suomalaisista on siirtynyt suoraan yrittäjiksi, jolloin yhtiö Viroon pienentää kustannuksia entisestään. Suomalaisia Virossa on tällä hetkellä 6 500, joista it-alalla työskentelee Helsingin Sanomien mukaan 14 prosenttia. Toiseksi eniten suomalaisia työskentelee kaupan alalla (12 prosenttia).
Ura urkenee nopeasti
Yhtiö Viroon on vaihtoehto etenkin yrittäjille, mutta toisten palveluksessa työskentelevillä suomalaisilla on lähes yhtä hyvät oltavat. Moni Viroon työn perässä muuttanut suomalainen on todennut, että eteläisessä naapurivaltiossa uralla etenemismahdollisuudet ovat huomattavasti kotimaata nopeammat. Näin asian näkevät myös yrittäjät: yhtiö Viroon on ponnahduslauta sekä yrityksen omistajalle että työntekijälle.
“Osaavan ihmisen on Virossa mahdollista edetä nopeammin kuin Suomessa. Erityisesti luovilla aloilla ja it-alalla on kova tekemisen meininki, eikä siellä juurikaan törmää perinteisiin virkamies- ja insinööriyhteiskunnan rajoitteisiin”, totesi viestintäalan yrittäjä Samuel Sorainen Helsingin Sanomille.