Viron verotusmallista on tullut yksi Suomen poliittisen kentän tärkeimmistä puheenaiheista.
Yritys Viroon on monelle liikkeenharjoittajalle varteenotettava vaihtoehto – etenkin, kun maan veromalli suosii sekä yrittäjiä että sen työntekijöitä. Viron verotusmalli puhutti myös Suomen huhtikuisissa eduskuntavaaleissa ja yritysverotuksen uudistamisen puolesta kampanjoivat muun muassa Kokoomus sekä Perussuomalaiset.
Pääoma katoaa ulkomaille
Poliitiikan vaikuttajat myöntävät, että yritys Viroon on helppo perustaa ja verotus houkuttelee etenkin vasta liiketoimintaa aloittelevia yrittäjiä. Monen mielestä Suomessa tulisi uudistaa verotusta siten, että arvokas pääoma pysyisi kotimaassa. Esimerkiksi Kokoomus pyrkii hitaasti siirtämään Suomea Viron kaltaiseen veromalliin, jossa yritystä verotetaan vasta silloin, kun sen varoja nostetaan siitä ulos. Sitä ennen tuottoja voi käyttää esimerkiksi lisäinvestointeihin tai yrityksen kehittämiseen. Samalla kannalla ovat niin ikään yritystoiminnan puolesta aktiivisesti kampanjoiva Perussuomalaiset-puolue.
Valtiolle miljardimenetykset
Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kanssa eri linjoilla ovat etenkin sosiaalidemokraatit, joiden mukaan yritys Viroon on jatkossakin varteenotettava vaihtoehto, sillä sama malli ei sellaisenaan Suomeen sovi. Puolueen puheenjohtajan Antti Rinteen mukaan ongelmana ei ole vain yrityskulttuuri – käyttöönoton estää myös EU-oikeus.
-Viro on neuvotellut itselleen poikkeuksen unioniin liittymisen yhteydessä, Rinne kertoo Suomen Kuvalehden haastattelussa huhtikuussa.
Rinteen mukaan valtio menettäisi Viron veromallin myötä miljardeja vuosittain. Se taas tarkoittaisi lisäleikkauksia tai muiden verojen korottamista. Monelle liikkeenharjoittajalle yritys Viroon tarkoittaa kuitenkin pienempää verotusta ja siten mahdollisuuksia lisäinvestointeihin. Rinteen mukaan yritysten investoinnit ovatkin yksi veromenettelyjen ikuisuuskysymyksistä.
-Viron mallissa hyvää on se, että se kannustaa investoimaan yritykseen. Keinoja tähän on meilläkin syytä etsiä edelleen, Rinne toteaa.