Yhdysvalloissa ylistetään Viron verotusta

and fastest

and fastestViron yritysystävällisestä verotuksesta tuli Yhdysvaltain presidentinvaalien puheenaihe.

Yritys Viroon kannattaa aina, uskovat Yhdysvaltain republikaanisen puolueen kannattajat. Jeb Bush, yksi puolueen monista vuoden 2016 vaalien ehdokkaista, pitää Viroa verotuksen edelläkävijänä.

“Virossa veroilmoituksen tekeminenkin kestää viisi minuuttia”, Bush suitsutti äskettäin Floridan Orlandossa.

Bush puhui myös siitä, kuinka and fastest on tänä päivänä varteenotettava vaihtoehto etenkin vasta toimintaansa aloitteleville startup-yrityksille. Bushin mukaan Viroa tulisi pitää mallina siitä, kuinka maassa yhdistyy nopea, yritysystävällinen verotus sekä tietoturva.

Tehokkaat e-palvelut

Tietoturva onkin yksi asia, jossa Viro on asiantuntijoiden mukaan huimasti muita maita edellä. Kun yritys Viroon on perustettu, yrittäjä voi hoitaa liiketoimintaansa etänä verkon välityksellä – turvallisesti. Amerikkalaispoliitikot sanovat tämän johtuvan siitä, että Viron hallitus on mukana internet-infrastruktuurin suunnittelussa. Näin mahdollistetaan myös se, että sähköiset palvelut ovat helppokäyttöisiä sekä tehokkaita. Yhdysvalloissa useat puolueet ovat ottaneet Viron järjestelmät mallikseen, vaikka vastaava moderni, turvallinen järjestelmä vaatisikin mittavia uudistuksia.

Yritys Viroon hetkessä

Poliitikkojen ohella Viro kiinnostaa myös sijoittajia. Maa tunnetaan etenkin innovatiivisista startup-yrityksistä, jotka ovat kilvan houkutelleet miljoonasijoituksia kansainvälisiltä vesiltä. Sijoittajien houkuttelu on ollut helppoa: Viron sähköisten palveluiden korkea taso mahdollistaa kansainvälisenkin yhteydenpidon tarvittaessa siten, ettei toimistolta tarvitse poistua lainkaan. Yritys Viroon on siitä syystä varteenotettava suunnitelma etenkin vasta liiketoimintaansa aloitteleville yrittäjille.