Yhtiö Viroon on yhä useammalle yrittäjälle paras mahdollinen vaihtoehto, uskoo Maailman Talousfoorumi. Järjestö toteaa tuoreessa raportissaan, että Viro tarjoaa yrittäjälle parhaat mahdolliset olosuhteet.
Euroopan Unionin kilpailukykyä sekä yrittäjyyttä tutkivan raportin mukaan Viron ykköspallille nosti yrittäjäystävällisen ilmapiirin ohella maan omalaatuinen yrityskulttuuri: yhtiö Viroon ei ole tavallinen startup-yritys, vaan myös työntekijöistään huolehtiva yhteisö. Virolaiset startup-yritykset ovat raportin mukaan poikkeuksellisen innovatiivisia ja työntekijöitä kannustetaan kehittämään yritysten tuotteita tai palveluita johdon rinnalla. Näin ollen moni työntekijä tuottaa parhaat ideansa yrityksen sisällä sen sijaan, että yhtiö Viroon perustettaisiin omin voimin.
Mallina muille maille
Talousfoorumin asiantuntijoiden mukaan Virossa on harvinaisen suuri määrä vasta ensiaskeliaan ottavia yrityksiä, joissa innovaatioihin panostamista pidetään tärkeimpänä sijoituskohteena. Merkittävää Maailman Talousfoorumin äskettäin julkistetussa raportissa on sekin, että perinteiset liike-elämän jättiläiset kuten Saksa ja Ranska eivät kirineet edes parhaimman kymmenen joukkoon. Näin ollen monelle kansainvälisetä liiketoimintaa aloittelevalle eurooppalaiselle yhtiö Viroon on paras mahdollinen vaihtoehto.
– Viroa voidaan pitää yrittäjäystävällisen toiminnan mallimaana, raportti huomauttaa.
Vuosikymmenten tulos
Vahingosta ei kuitenkaan ole kysymys, raportti muistuttaa. Yhtiö Viroon tehtiin houkuttelevaksi jo 90-luvulla, jolloin maan hallitus uudisti perusteellisesti vanhentuneita yritysrakenteita ja säädöksiä. Siitä saakka maata on kehitetty yhä modernimmaksi liike-elämän keskukseksi ja yhtiö Viroon on tehty yhä helpommaksi muun muassa tarjoamalla yrittäjille sähköisiä palveluita virtuaalisesti.