Peter Vesterbackan Tallinna-Helsinki tunneli saa kiinalaiselta investointiyritykseltä 15 miljardia euroa

Finest Bay Area Developmentin osakas Kustaa Valtonen sanoi, että aikomuksen sopimus allekirjoitettiin eilen kaukomenetelmällä niin, että TCP edustaja osallistui Lontoossa ja Soome yrittäjät Helsingissä, kertoo Kauppalehti.
Projektiyrityksen edustajat esittelivät sijoittajaa Viron pääministeri Jüri Rataselle jo 8. tammikuuta, kun osapuolet tapasivat Tallinnassa. Valtosen mukaan asian etenemisestä on ilmoitettu myös Suomen liikenne- ja viestintäministeriölle.
Valtonen sanoi, että rahoituksesta 30 prosenttia muodostaa pääomarahoitus ja 70 prosenttia laina.
Valtosen mukaan tulee rahoituksen suurin puoli Kiinasta. Loput rahoituksesta tulee muun muassa Euroopan eläkevakuutus- ja infrastruktuurisijoittajilta.

Finest Bay Area Developmentin toinen perustajaosakas Peter Vesterbacka sanoi, että projekti näyttää kiinnostavan myös suomalaisia sijoittajia.
Tarkempia yksityiskohtia yritys Valtosen ja Vesterbackan mukaan ei julkaise. Ne tarkentuvat seuraavan parin kuukauden aikana.
Valtonen sanoi, että investoinnilla on TCP hallituksen ja omistajien hyväksyntä ja yksityisinvestoinnin ei pitäisi tarvita mitään erikoislupia tai viranomaisten hyväksyntää.
Company to Estonia
„Olemme syventyneet perusteellisesti TCP taustoihin. Mukana oli kansainvälisen rahoitusjärjestelyn asiantuntijoita,” sanoi Valtonen.