Pienemmät palkkakustannukset, myönteinen verotusjärjestelmä ja tuotannon joustavuus olivat rakennustarvikkeita valmistavalle Krimeltelle riittävät perustelut siirtää tehdas Tanskasta Viroon, huolimatta maan “itäeurooppalaisesta” maineesta.
“Länsi-Euroopan asiakkaamme ihmettelivät päätöstä siirtää tuotanto Viroon. Meidän tuli toimia alussa mallikelpoisesti, jotta asiakkaamme eivät huomaisi eroa ja ymmärtäisivät, että mikään ei muutu eikä tuotteen laatu vähene”, kertoi Krimelten emoyhtiö Wolf Groupin puheenjohtaja Jaan Puusaag.
Yritys Viroon oli länsieurooppalaisille asiakkaille kokonaan uusi asia.
“Teimme paljon töitä ennakkoluulojen rikkomiseksi. Kaikki tuli tehdä niin, ettemme menetä ainuttakaan asiakasta. Tekipä mitä tahansa, myyntimies Tanskasta otetaan vastaan eri tavalla kuin myyntimies Virosta. Vanhassa Euroopassa virolaisia pidetään yhä itäeurooppalaisina. Täytyy olla viisi kertaa parempi, ennen kuin kukaan uskoo, mitä sanot,“ Puusaag totesi.
Puusaagin mukaan ennen kuin Krimelten uusi yritys Viroon syntyi, kesti suunnitteluvaihe noin vuoden verran.
Yritys Viroon helpottaa johtamista
“Toimintaa on helpompi johtaa lähemmältä,“ kertoi Puusaag syistä siirtää yritys Viroon.
“Tanskassa tehdasta pyöritettiin yhdessä tai kahdessa vuorossa, täällä voimme laittaa sen tarvittaessa töihin myös kolmessa vuorossa. Tämäntapainen tuotannon yhdistäminen antaa yritykselle lisää joustavuutta ja tasapainoa,“ Puusaag kuvaili.
Myös verotusjärjestelmä ei Tanskassa ole yhtä suotuisa kuin Virossa. Tanskassa toimintaa rajoittavat lisäksi muut säännöt.
“Yksi ihminen maksaa Tanskassa kolme kertaa enemmän kuin täällä Virossa. Verot olivat niin korkeita, että teemme todellista säästöä,“ Puusaag lisäsi.
Viron etuna ovat myös loma-ajat
“Tanskassa koko maa lepää kesällä. Virossa asiat on mahdollista hoitaa siten, että ei tarvitse sulkea koko tehdasta kesäkuuksi tai puolta elokuusta”, Puusaag korosti.
Päätös siirtää yritys Viroon säästää myös vuokratuloja. “Täällä meillä on omat tilat, eikä meidän tarvitse vuokrata niitä”, Puusaag kertoi ja lisäsi, että järjestelystä hyötyy myös Viro.
“Viro on nyt yhden tehtaan verran rikkaampi, olemme luoneet työpaikkoja ja maksaneet veroja”.