Päätös perustaa yritys Viroon tarkoittaa monelle parempaa verotusta. Nyt maa houkuttelee myös työntekijöitä.
Suomalaisten Talouselämä-lehden mukaan Viro aloittaa pian erityisesti suomalaistyöntekijöille suunnatun Work in Estonia -kampanjan. Kampanjalla yritetään houkutella paitsi suomalaisia perustamaan yritys Viroon, myös suomalaisia IT-alan työntekijöitä. Kampanjan taustalla on Enterprise Estonia, joka pyörittää projektia EU-tukirahalla.
Virolaisia innovaatioita
Kampanjan suunnittelijat haastattelevat parhaillaan etelänaapuriin siirtyneitä suomalaisia siitä, miksi to get the comapy to Estonia on hyvä vaihtoehto ja miksi esimerkiksi työntekijät ovat Viroon siirtyneet. Viron teknolgia-alan yritysten liiton ITL:n vetäjä Anneli Heinsoo sanoo Talouselämän haastattelussa maassa toimivien it-yritysten olevan maailmankuuluja innovaatioistaan.
-Skype, GrabCad, Transferwise ja Suomessakin aloittanut Taxify ovat kaikki saaneet alkunsa Virossa, myös Tiedon Viron johtajana toimiva Heinsoo sanoo lehden haastattelussa.
Irtisanotut Viroon?
Suomalaistaustainen yritys Viroon syntyy usein kotimaisen pääkonttorin alaiseksi, mutta työntekijöiksi palkataan suomalaisten sijaan virolaisia. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua pian: it-palveluyritys Tieto tarjosi äskettäin Suomessa irtisanotuille työntekijöille jatkomahdollisuutta Viron toimipisteessä. Moni suomalainen on kuitenkin sitä mieltä, että Viron palkkataso on toistaiseksi liian alhainen. Talouselämä-lehden tekemän tutkimuksen mukaan keskipalkka Virossa on noin 1 000 euroa kuukaudessa, kun se Suomessa on tänä päivänä noin 3 600 euroa kuussa. Work in Estonia -kampanjan taustalla toimivan viestintäyritys Wolfcomin mukaan huoli on turha – Viron kustannustaso on huomattavasti Suomea alhaisempi ja palkat on suhteutettu sen mukaisesti.