Virolaisen yrityksen purkaminen ja yhtiön lopettaminen alkavat siitä, kun yrityksen omistajat tekevät lopettamispäätöksen ja -hakemuksen, joista näkyy, kuka on yhtiön liiketoiminnan lopettaja, eli toisin sanoen selvitysmies. Lopettamispäätös ja -hakemus allekirjoitetaan notaarissa Tallinnassa, maistraatissa Suomessa tai sähköisesti Viron e-kortilla.
Sitten liiketoiminnan selvitysmies laittaa ilmoituksen Valtion Viralliseen Lehteen (www.ametlikudteadaanded.ee), josta ilmenee, että yrityksen purkaminen on käynnistetty. Kyseessä on ns. julkinen haaste, jolla velkojia tiedotetaan yrityksen selvitystilasta. Julkinen haaste tulee tehdä riippumatta siitä, onko yrityksellä velkojia tai ei ja julkisen haasteen tulee olla Virallisessa lehdessä vähintään 7 kk, ennen kuin kaupparekisteri poistaa yrityksen.
Samalla tulee tehdä myös tilinpäätös ja tase, josta selviävät yhtiön omaisuus ja velat. Tässä vaiheessa myös irtisanotaan mahdolliset yhteistyösopimukset ja työntekijät ja hakeudutaan pois ALV-rekisteristä jne. Tämän jälkeen tulee odottaa 4 kk, jotta esimerkiksi mahdolliset velkojat voivat esittää vaatimuksia. Tämän jälkeen tehdään lopullinen tilinpäätös ja tase. Sen jälkeen lopullisen osingon voi nostaa yhtiöstä. Osingosta tulee maksaa myös tulovero. Suomeen verovelvollinen yksityishenkilö voi joutua lisäksi maksamaan osingoista pääomaveroa Suomeen. Sitten tulee odottaa vielä 3 kk, jotta voi tehdä lopettamishakemuksen kaupparekisteriin. Lopettamishakemuksen tekemisen jälkeen kaupparekisteri poistaa yrityksen n. 3-4 vko aikana. Eli yrityksen lopettaminen kestää yhteensä n. 7-9 kk.
Tulee ottaa huomioon, että jos yritys lopetetaan vapaaehtoisesti purkamalla, on kyseessä selvitystilamenettely. Tässä tapauksessa yrityksellä tulee olla enemmän varallisuutta kuin velkaa. Toisaalta, jos yrityksellä on enemmän velkaa, kuin on varallisuutta, on kyseessä konkurssimenettely. Konkurssimenettelyyn voi joutua myös muulla tavalla kuin vapaaehtoisesti, esim. päämiehen, velkojan tai viranomaisen toimesta. Jos konkurssihakemusta ei tehdä 20 päivän aikana maksukyvyttömyyden alkamisesta, voivat hallituksen jäsenet joutua vastuuseen yrityksen veloista. Myöskin tulee muistaa, että virolaisen yrityksen tulee tehdä joka vuosi tilinpäätös riippumatta siitä, onko yrityksellä toimintaa tai ei. Eli yrityksen alasajo yleensä ei onnistu ilmoittamalla Viron kaupparekisterille, että yritys ei tee tilinpäätöksiä, koska toimintaa ei ole ollut. Toisaalta jos yrityksellä ei ole ollut koskaan mitään toimintaa, voi hakea yrityksen nopeutettua purkamista.
Näinä taloudellisesti vaikeina aikoina voi tarve yrityksen purkamiselle tulla monella yrittäjälle eteen yllättäen. Kerromme tässä, miten yrityksen lopetusprosessi tarkalleen menee.
Virolaisen yrityksen purkaminen ja yhtiön lopettaminen alkavat siitä, kun yrityksen omistajat tekevät lopettamispäätöksen ja -hakemuksen, joista näkyy, kuka on yhtiön liiketoiminnan lopettaja, eli toisin sanoen selvitysmies. Lopettamispäätös ja -hakemus allekirjoitetaan notaarissa Tallinnassa, maistraatissa Suomessa tai sähköisesti Viron e-kortilla.
Sitten liiketoiminnan selvitysmies laittaa ilmoituksen Valtion Viralliseen Lehteen (www.ametlikudteadaanded.ee), josta ilmenee, että yritys puretaan. Kyseessä on ns. julkinen haaste, jolla velkojia tiedotetaan yrityksen selvitystilasta. Julkinen haaste tulee tehdä riippumatta siitä, onko yrityksellä velkojia tai ei ja julkisen haasteen tulee olla Virallisessa lehdessä vähintään 7 kk, ennen kuin kaupparekisteri poistaa yrityksen.
Samalla tulee tehdä myös tilinpäätös ja tase, josta selviävät yhtiön omaisuus ja velat. Tässä vaiheessa myös irtisanotaan mahdolliset yhteistyösopimukset ja työntekijät ja hakeudutaan pois ALV-rekisteristä jne.
Tämän jälkeen tulee odottaa 4 kk, jotta esimerkiksi mahdolliset velkojat voivat esittää vaatimuksia. Tämän jälkeen tehdään lopullinen tilinpäätös ja tase.
Sen jälkeen lopullisen osingon voi nostaa yhtiöstä. Osingosta tulee maksaa myös tulovero. Suomeen verovelvollinen yksityishenkilö voi joutua lisäksi maksamaan osingoista pääomaveroa Suomeen. Sitten tulee odottaa vielä 3 kk, jotta voi tehdä lopettamishakemuksen kaupparekisteriin. Lopettamishakemuksen tekemisen jälkeen kaupparekisteri poistaa yrityksen n. 3-4 vko aikana. Eli yrityksen lopettaminen kestää yhteensä n. 7-9 kk.
Tulee ottaa huomioon, että jos yritys lopetetaan vapaaehtoisesti purkamalla, on kyseessä selvitystilamenettely. Tässä tapauksessa yrityksellä tulee olla enemmän varallisuutta kuin velkaa. Toisaalta, jos yrityksellä on enemmän velkaa, kuin on varallisuutta, on kyseessä konkurssimenettely. Konkurssimenettelyyn voi joutua myös muulla tavalla kuin vapaaehtoisesti, esim. päämiehen, velkojan tai viranomaisen toimesta. Myöskin tulee muistaa, että virolaisen yrityksen tulee tehdä joka vuosi tilinpäätös riippumatta siitä, onko yrityksellä toimintaa tai ei. Eli yrityksen alasajo ei onnistu ilmoittamalla Viron kaupparekisterille, että yritys ei tee tilinpäätöksiä, koska toimintaa ei ole ollut.
Selvitystilamenettelyn pääkomponentit ovat seuraavat:
Yrityksen varallisuuden selvittäminen
Omaisuuden muuttaminen rahaksi
Yhtiön velkojen maksu
Lopputilityksen maksaminen omistajille ja muille asiaankuuluville tahoille
Virolaisen yrityksen likvidointi on samankaltainen prosessi, kuin Suomessa on selvitystilamenettely.
Cookie Consent
Kasutame küpsiseid, et parandada teie kasutuskogemust meie veebilehel. Meie veebilehte kasutades nõustute küpsiste kasutamisega.
Küpsiste eelistused
Halda allpool oma küpsiste eelistusi:
Essential cookies enable basic functions and are necessary for the proper function of the website.
Nimi
Kirjeldus
Kestus
Cookie Preferences
This cookie is used to store the user's cookie consent preferences.
30 days
Google Tag Manager simplifies the management of marketing tags on your website without code changes.
Contains information related to marketing campaigns of the user. These are shared with Google AdWords / Google Ads when the Google Ads and Google Analytics accounts are linked together.
90 days
__utma
ID used to identify users and sessions
2 years after last activity
__utmt
Used to monitor number of Google Analytics server requests
10 minutes
__utmb
Used to distinguish new sessions and visits. This cookie is set when the GA.js javascript library is loaded and there is no existing __utmb cookie. The cookie is updated every time data is sent to the Google Analytics server.
30 minutes after last activity
__utmc
Used only with old Urchin versions of Google Analytics and not with GA.js. Was used to distinguish between new sessions and visits at the end of a session.
End of session (browser)
__utmz
Contains information about the traffic source or campaign that directed user to the website. The cookie is set when the GA.js javascript is loaded and updated when data is sent to the Google Anaytics server
6 months after last activity
__utmv
Contains custom information set by the web developer via the _setCustomVar method in Google Analytics. This cookie is updated every time new data is sent to the Google Analytics server.
2 years after last activity
__utmx
Used to determine whether a user is included in an A / B or Multivariate test.
18 months
_ga
ID used to identify users
2 years
_gali
Used by Google Analytics to determine which links on a page are being clicked
30 seconds
_ga_
ID used to identify users
2 years
_gid
ID used to identify users for 24 hours after last activity
24 hours
_gat
Used to monitor number of Google Analytics server requests when using Google Tag Manager
1 minute
Google reCAPTCHA helps protect websites from spam and abuse by verifying user interactions through challenges.
Nimi
Kirjeldus
Kestus
_GRECAPTCHA
Google reCAPTCHA sets a necessary cookie (_GRECAPTCHA) when executed for the purpose of providing its risk analysis.