Yritys Viroon ei takaa vain edullista verotusta vaan myös nopeaa kasvua, uskovat asiantuntijat.
Syy siihen, miksi Viro on noussut startup-yrittäjien suosikiksi löytyy maan hallituksesta. Viron johto tukee energisiä, innovatiivisia yrittäjiä ja maassa otetaan jatkuvasti käyttöön uusia, yrittäjiä tukevia menetelmiä. Näin linjaa Compass-tutkimusyrityksen helmikuussa julkaistu raportti. Raportin mukaan yritys Viroon takaa monelle vasta liiketoimintaansa aloittelevalle yrittäjälle paljon tukea, sijainnista ja kansalaisuudesta riippumatta. Tutkimukseen osallistuneista yrittäjistä jopa 66 prosenttia ilmaisivat olevansa tyytyväisiä siihen, kuinka paljon Viron hallituksen hankkeet yrittäjyyttä tukevat. Vastaava luku maailmanlaajuisesti on vain 25 prosenttia.
Tukea yrittäjille
Viron suosiota yrittäjien keskuudessa on nostanut maan innovatiivinen e-kansalaisuushanke, jonka avulla yritys Viroon onnistuu vaikka verkon välityksellä. Verkon kautta voi e-kansalaisuutta hyväksi käyttäen tehdä muun muassa veroilmoituksia ja hoitaa pankkiasioita. sektorilta löytyy niin ikään tukea: yrityshautomoiden määrä on viime vuosien aikana lisääntynyt hurjasti jja sama kehityssuunta on ollut havaittavissa myös toimistotilojen suhteen.
Ennätysmäärä sijoituksia
Hallituksen tukitoimien ohella yksi ratkaisevista voimista on ollut sijoittajien määrän kasvu. Yritys Viroon syntyy pienellä pääomalla, mutta kasvava startup voi pian tarvita ulkopuolista rahoitusta. Virossa toimivat yritykset houkuttelivat vuoden 2015 aikana ennätysmäärän sijoittajia maan rajojen ulkopuolelta. Toisaalta kasvuyrityksiin ovat rohkeasti sijoittaneet paikalliset startup-yrittäjät itse. Esimerkiksi osa Virossa perustetun Skype-puhepalvelun perustajista tunnetaan tällä hetkellä aktiivisina enkelisijoittajia.