Uuden tutkimuksen mukaan Viroon siirtyneet suomalaisyrittäjät pitävät eteläisen naapurivaltion elämänlaatua huomattavasti parempana.
Enterprise Estonia -järjestön huhtikuun lopulla julkaiseman tutkimuksen mukaan yritys Viroon on yhä suositumpi vaihtoehto liikkeenharjoittajille: jopa 59% Viroon muuttaneista suomalaisista suosittelisi muuttoa kollegoilleen. Yksi muuttoon vaikuttava tekijä on kuitenkin ollut raha: keskipalkka on Virossa vain kolmanneksen Suomenlahden pohjoispuolen tulotasosta. Tutkimukseen osallistuneet suomalaiset ovat kuitenkin sitä mieltä, että esimerkiksi teknologiasektorilla palkka on kilpailukykyinen ja lisäksi elämänlaatu on Virossa parempaa ostovoiman ollessa nettotuloihin nähden vahvempi.
Suomea edellä
Yritys Viroon syntyy usein joko suomalaiseksi tytäryhtiöksi tai kokonaan uutena yrityksenä. Moni yrittäjä kehuu erityisesti Viron palveluita, jotka luokiteltiin tutkimuksessa ylivoimaisesti Suomea paremmiksi. Kolme neljästä tutkimukseen osallistuneesta oli sitä mieltä, että Viron ostovoima, työ- ja terveyspalvelut sekä ravintolakulttuuri ovat huomattavasti Suomea edellä. Myös asuinkustannukset ovat tulotasoon suhteutettuna edulliset.
Yritys Viroon inspiroi
Moni Viroon muuttanut suomalaisyrittäjä ylistää myös maan innovatiivista ilmapiiriä. Esimerkiksi Tallinna on viime vuosien aikana kehittynyt huimasti myös uudisrakentamisen sekä entisöinnin osalta.
“Minua inspiroi Viron näkyvä kehitys. Saan siitä inspiraatiota sekä yrittäjänä että kirjoittajana”, toteaa Tallinnaan siirtynyt kustannusalan yrittäjä Ville Hytönen Helsinki Times -lehdessä.
Viron tarjoamat sähköiset palvelut ovat monipuolistaneet Hytösen toimenkuvaa sekä kansainvälisyyttä. Helsinki Times -lehden mukaan yrittäjä on digitaalisten palveluiden avulla voinut allekirjoittaa kustannussopimuksen Italiassa asuvan kirjailijan kanssa siten, että työpari haki Viron kulttuurisäätiön apurahaa sähköisesti – ilman paperisotaa tai byrokratiaa.