Suomalaisverottaja valvoo tarkasti Viroon perustettavia yrityksiä

yritys Viroon

yritys ViroonYritys Viroon on houkutteleva idea, sillä tuotantokustannukset ovat halvat ja verotus alhainen. Viranomaiset Suomessa valvovat ilmiötä tarkasti ja selvityspyynnöt sekä verotarkastukset ovat yleistyneet viime vuosina huomattavasti.

Taustoja selvitetään

Veroviranomaiset tutkivat vuonna 2014, millaisia suomalaisyrityksiä ja millaisia yrittäjiä Viroon on viime vuosien varrella kehittynyt. Lisäksi viranomaiset ovat käyneet läpi muun muassa johtajien ja muiden vastuuhenkilöiden taustoja – harmaan talouden torjumisen kannalta on haluttu selvittää, onko olemassa mahdollisesti verovelvoitteiden hoitamiseen liittyviä häiriöitä.

Apua asiantuntijalta

Yhä useammat suomalaisyritykset ovat joutuneet selvittämään Viron kytköksiään esimerkiksi juuri veroviranomaisille. Yritys Viroon on helppo perustaa, mutta edellä mainittujen kaltaisissa ongelmatilanteissa olisi hyvä pyytää asiantuntija-apua. Ennakoinnilla ja tarkalla tietämyksellä sekä suomalaisista että virolaisista yritysmaailmaan liittyvistä kiemuroista voi ehkäistä monta ongelmaa. Yrityksen toimintamalli kannattaa suunnitella tarkasti etukäteen, jotta perustettava yritys Viroon käynnistyy ongelmitta.

Suomen vai Viron verotus?

Etenkin verotuksen suhteen kannattaa olla tarkkana. Yritys Viroon perustetaan juuri maan veromallin takia, mutta hyöty on pieni, mikäli viranomaiset katsovat yritystä johdettavan Suomesta. Näin saattaa käydä esimerkiksi silloin, kun kiinteä toimipaikka on Suomessa: vaikka yritys Viroon on jo perustettu, saattaa tietynlainen toiminta automaattisesti luokitella yrityksen suomalaiseen verotukseen kuuluvaksi. Ennen kuin yritys Viroon perustetaan, kannattaa edellä mainitut yksityiskohdat selvittää hyvissä ajoin. Näin yrittäjä välttyy ongelmilta myöhemmin ja liiketoiminta voi jatkua keskeytyksettä, hyödyntäen samalla Viron yritysystävällistä ilmapiiriä.